ETUSIVU       YHDISTYS       PK-LAJIT       KALENTERI       TIEDOTUS       FOORUMI       TULOKSET



Yhdistyksestä

Toimihenkilöt

Säännöt

Toimintakertomukset

Menestyneet

Tassutörmä






















OPKY - Palveluskoiratoimintaa Oulun alueella jo vuodesta 1947


Yhdistyksestä

Oulun Palveluskoirayhdistys ry perustettiin edistämään koiraharrastusta ja kouluttamaan koiria yhteiskuntakelpoisiksi ohjaamalla koiranomistajia kouluttamaan koiriaan. Vuosien myötä yhdistyksen toiminnasta on muodostunut monipuolinen harrastus. Koiraharrastus parhaimmillaan onkin aktiivinen tapa viettää vapaa-aikaa.

Kuten nimikin jo kertoo, on yhdistys ensisijaisesti palveluskoiratoimintaa järjestävä yhdistys. Emme ole kuitenkaan koskaan antaneet nimen rajoittaa toimintaamme, joten nykyään vireän palveluskoiratoiminnan ohella yhdistyksellä on tarjottavaa monille kohderyhmille. Esimerkiksi valjakkohiihtopuolella jäsenemme ovat Maailman kärkikoirakkoja.

Yhdistyksen jäsenistössä on eri-ikäisiä ja erirotuisten koirien omistajia; kilpailijoita, aktiivisia perheenjäseniä, tuomareita, ainaisjäseniä ja monia muita koiratoiminnasta kiinnostuneita OPKY:läisiä. Yhdistyksellä on yhteiskunnallista merkitystä, sillä se on kouluttanut koiria mm. väestönsuojeluorganisaatioon.

Vuoden 2012 lopussa yhdistyksessä on yhteensä 320 jäsentä (177 varsinaista jäsentä, 32 perheenjäsentä ja 111 ainaisjäsentä).

Yhdistyksen toiminta

Yhdistyksen vuosittaiset päätoimintamuodot ovat koulutus-, kilpailu-, näyttely- ja muu virkistystoiminta. Koulutus sisältää tottelevaisuus-, maasto-, vetokoira-, ohjaaja- ja toimitsijakoulutusta. Kilpailutoiminta taas sisältää palveluskoirakokeita, valjakkohiihtokilpailuja ja koiranäyttelyitä. Yhdistys pyrkii myös aktivoimaan jäseniään osallistumaan kilpailutoimintaan laajemminkin. Talvinen valjakkohiihtokoulutus käsittää sekä kilpailuvalmennuksen että pelkistä kuntoliikunnallisista tarpeista lähtevän ulkoilun.

Toimipaikka

Yhdistys omistaa Kiimingin Huttukylässä kilpailu-, leiri- ja lomakeskuksen, joka on nimetty Tassutörmäksi. Kesän kilpailutoimintamme on keskittynyt kokonaan Kiiminkiin. Kokeiden lisäksi järjestämme Kiimingissä erilaisia koulutustilaisuuksia ja vietämme siellä muutenkin vapaa-aikaa. Tassutörmällä on hirsihuvila, sauna, uimaranta, kaksi harjoituskenttää telineineen sekä haku- ja viestiradat. Kaikkiaan alueella on maata n. 13 ha, joten siellä voi viettää koiransa kanssa tai itsekseen aikaa melko vapaasti. Tassutörmä on jäsenistön vapaassa käytössä. Vetotoimintaa järjestämme talvisin Kuivasjärven Auran maastoissa olevalla koiraladulla. Oulun Palveluskoirayhdistyksen tarkoituksena on luoda edellytyksiä koiraharrastukselle, jakaa tietoa ja antaa ohjausta koirien kouluttamiseen liittyvissä asioissa



ala