TIEDOTTEET

Yhdistyksen vuosikokous 26.1.2010
Honkapirtillä kello 18 alkaen !


Pohjois-Pohjanmaan Kultaiset ry järjestää bussimatkan Messarin näyttelyihin
joulukuussa. Liitteenä matkainfoa, muutama paikka on vielä vapaana.


Tiedotamme toiminnastamme muutaman kerran vuodessa jäsenkirjeellä, Kalevan Urheiluseuratoiminta-palstalla tiistaisin ja/tai torstaisin silloin kun asiaa on, sekä kiireisimmät asiat sähköpostiringissä ja näillä sivuilla. Mikäli haluat mukaan sähköpostirinkiimme, ilmoita siitä Päivi Latvalehdolle.

Kuivasjärven Saarantallin maneesi vuoro alkaa lokakuun 5.päivä eli maanantaina ja jatkuu kevääseen saakka aina maanantaisin kello 19-20, poikkeuksena tottelevaisuuskoulutusten aika jolloin vapaa vuoro on kello 20-21.

Koulutuksista ilmoitellaan jäsenille, kun niistä on tarkempi tieto. V
uoro on maksuton yhdistyksen jäsenille.

Viimeinen lähtijä
sammuttaa hallista valot ja jokainen huoltehtii ettei koirat tee tarpeitaan halliin tai sen lähistölle. Vahingon sattuessa sotkut on siivottava! Hyppy kaluston käyttö on sallittu kunhan palauttaa esteet takaisin paikoilleen käytön jälkeen.
 
Kempeleen Yipääntien maneesivuoro strarttaa lokakuun ensimmäisenä torstaina!

Vuorolle ilmoittautuneet, maneesimaksu on 14e/hlö joulukuun loppuun saakka
(poissulkien jouluaatto ja uusivuosi)

Maneesimaksu tulee maksaa syyskuun loppuun mennessä Opkyn tilile
OP 574140-20020439, viite 9001


Pidetään maneesi ja sen lähiympäristö siistinä ja käytetään koirat tarpeilla
muualla. Viimeinen maneesista lähtijä sammuttaa aina valot.

Tervetuloa treenailemaan!

Yhdistyksen toiminnalle on erittäin tärkeää, että jäsenet osallistuisivat erilaisiin talkoisiin. Ilman talkoolaisia erilaisten koulutusten, kokeiden ja muun toiminnan järjestäminen on mahdotonta. Lisäksi mm. näyttelyiden järjestämisestä saatavat tulot ovat yhdistyksen toiminnan ja tilojen kehittämiselle erittäin tärkeä tulon lähde.
Esimerkiksi viime näyttelyiden tulot kattoivat SM-kisojen tappiot ja rahaa jäi viime kaudelta vielä yli niin, että tälle vuodelle on suunniteltu Tassutörmän vanhan kentän kunnostusta ja molempien kenttien valaistusta.

Talkoolaisista on kuitenkin koko ajan puutetta. Tilanteen parantamiseksi hallitus on suunnitellut talkookortin, johon jäsen saa jokaisesta yhdistyksen hyväksi tehdystä työstä merkinnän. Se voi olla esimerkiksi Tassutörmällä ruohon leikkuu, uuden rakennuksen maalaus talkoisiin osallistuminen, Kokeiden järjestelyihin osallistuminen, Näyttelyiden järjestelyihin osallistuminen, koulutusohjaajana toimiminen ja kaikki muu sellainen tekeminen, joka on yhdistyksen toiminnan kannalta ensi arvoisen tärkeää. Talkoolaisella ei tarvi olla minkäälaista kokemusta, tehtäviin kyllä opastetaan paikan päällä. Valitettava tosiasia on, että ilman talkoolaisia yhdistyksen toiminta kuivuu kasaan.

Tilanteen elvyyttämiseksi on suunniteltu siis talkookortti, jonka jokainen saa tullessaan ensimmäisen kerran yhdistyksen talkoisiin mukaan. Kaikesta toiminnasta siis saa merkinnän ja kun viisi (5) merkkiä on suoritettu on kortin haltijalla mahdollisuus käyttää se haluamaansa palkkio vaihtoehtoon. Täysi ( 5 merkintää) kortti oikeuttaa haltijansa osallistumaan ilmaiseksi kokeeseen ( arvo n. 25€), yhdistyksen kurssille tai vaihtoehtoisesti saamaan 25 euron arvoisen bensan tankkauksen. man yhdistyksen järjestämään kokeeseen täysi kortti käy suoraan maksusta. Ilmoittautuessa kokeeseen tulee kertoa kortin käytöstä.

Toisen yhdistyksen järjestämän kokeen kanssa toimitaan seuraavasti: Kilpailuun osallistuja/ kortin haltija maksaa itse osallistumismaksun ja tämän jälkeen hän antaa täyden kortin ja osallistumismaksusta kuitin, sekä tilinumeron hallituksen jäsenelle. Hallituksen jäsen tarkistaa kortin ja laittaa maksun eteenpäin. Toisen yhdistyksen järjestämän kokeen tulee olla "normaali" hintainen eli hyväksyntää kannattaa kysyä hallitukselta etukäteen epäselvissä tilanteissa. Oman yhdistyksen kurssille täysikortti käy suoraan maksusta. Muistathan ilmoittaa kortistasi ilmoittautumisen yhteydessä.

Bensa vaihtoehdon valitessasi toimi seuraavasti: Käy tankkaamassa autoosi menolientä 25 euron arvosta ja ota tankkauksesta kuitti. Anna kuitti ja täysi kortti tilitiedon kera hallituksen jäsenelle ja maksu lähtee liikkeelle. Lisätietoja kortista voit kysyä hallituksen jäseniltä. Kortin saat siis tullessasi ensimmäisen kerran yhdistyksen talkoisiin ja muista pyytää, joka kerta osallistuessasi toimintaan merkintä hallituksen jäseniltä tai toiminnan päävetäjältä.

Aktiivista kesä ja syksyä kaikille! =)

KOULUTUSOHJAAJAKSI ?
Kiinnostaako kouluttaminen ja kouluttautuminen Opkyn koulutusohjaajaksi tottelevaisuudessa tai maastolajeissa? Uusia kouluttajia tarvitaan aina eri tasoisiin koulutusryhmiin, joten jos kiinnostusta ja intoa löytyy, ota yhteys koulutusvastaavaamme (Sanna Tenhunen, 050 358 7966) ja liity mukaan kouluttajarinkiin!


OPKY:N OMA KESKUSTELUPALSTA
keskustelupalsta osoitteessa http://opky.proboards76.com/index.cgi
Huom! Vaatii rekisteröitymisen.


TASSUTÖRMÄ
Tassutörmällä järjestetään talkoita pitkin kesää ja niistä ilmoitetaan tarkemmin sähköpostiringissä, Kalevassa ja nettisivulla.


Sivumme kaipaavat KUVIA!
Kuvien päätähtinä toivotaan esiintyvän jäsenistömme palveluskoiria mitä moninaisimmissa tilanteissa, eritoten treeni- ja kisakuvat olisivat tervetulleita. Kuvat saavat olla mustavalkoisia tai värillisiä, uusia tai ikivanhoja. Mikäli haluat että sivuille laitetaan maininta ketä kuvassa esiintyy tai copyright, mainitse siitä kuvaa lähettäessäsi. Maininta laitetaan näkymään hiiren osoittimeen, kun hiiri on kuvan kohdalla. Kuvat voisivat olla mielellään valmiiksi sähköisessä muodossa. Kuvat voidaan lähettää osoitteeseen opky_web@suomi24.fi, kiitos !